- HISTORIA -
Ydinkeskustassa, Kauppakorttelin sydämenä toimiva Tampereen kauppahalli on monen mielestä kaunein katettu elintarvikehalli. Tampereen kauppahalli on osa pirkanmaalaista ja myös suomalaista taloushistoriaa.
| Arkkitehti Hjalmar Åbergin suunnittelema ja 8. kesäkuuta 1901 avattu kauppahalli oli aikansa suurimpia kunnallispyrintöjä Tampereella. kuva: Väinö Voionmaa: Tampereen historia 3, Tampere 1932 (Valok. B. Blom) | |
| | Alkusysäyksenä hallihankkeelle oli suureksi paisunut ja säännöstelemätön torikauppa. kuva: Viljo Rasila: Tampereen historia 2, Tampere 1984 Kauppatori, nykyinen Keskustori, torikaupan aikana 1890-luvulla |
| | Kauppahallin yksityiskohdista kannattaa mainita julkisivun suuri kaari-ikkuna, jonka molemmilla puolilla olevissa ympyröissä on Merkuriuksen sauva ja sen ympärille kietoutuvat kaksi käärmettä. Merkurius tarkoittaa muinaisessa tarustossa kaupanjumalaa. Nykyisin Tampereen kauppahalli on suojeltu rakennus. |
| Tamperepäivänä Irwin Goodman veti Kauppahallin täyteen ihmisiä: | ||
| | | |
| Osa katsojista joutui jonottamaan Hallin ulkopuolella. | IRWIN GOODMAN hallituskadun puoleisen sisäänkäynnin yläpuolella | Kauppahalli oli ääriään myöten täynnä. |
| 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa kauppahalli menetti asiakkaita marketeille. Tämä sai kauppiaat yhdistämään voimansa, järjestäytymään ja tavoittamaan asiakkaita uusin keinoin. Tampereen kauppahalli oli esimerkkinä samoissa vaikeuksissa kamppaileville muille Suomen kauppahalleille. Nykyään Tampereen kauppahalli voi hyvin ja elää aktiivisesti tamperelaisten ja kaupungissa vierailevien ihmisten mukana. | |
| Kauppahallin vanhimmat, yhä palvelevat liikkeet ovat: - 1917 Lihakauppa Yrjö Wigren Oy - 1940 Joenniemen Kukkakauppa - 1949 Velj. Lindgrenin Lihakauppa - 1958 Linkosuo Oy:n Myymälä (laajentui vuonna 1971 ja nimi muuttui Kauppahallin Kahvilaksi) - 1971 Kauppahallin Lehtipiste Oy (ent. Tyynen Kirja- ja Lehtipiste) |


